Skip to content
Yritys Tuottajat Sokerituottajat
Sokerituottajat
Big Tree Farms operoi muutamaa yhteisöllistä "sokeritaloa" Perinteikkään palmusokerin tuottamiseksi. Sokeritalot ovat periaatteessa kaupallisia keittiöitä, joita hyödyntämällä annamme tuottajille mahdollisuuden keskittyä pienien palmusokerierien tuottamiseen ja samalla varmistamme, että tuoteemme on puhdas, saastumaton ja tasaisesti korkeaa laatua.

Ensimmäinen projektimme sokerituottajien kanssa käynnistyi pienessä Dawanin kylässä itä-Balilla. Kaikki tuottajat olivat yli 50-vuotiaita, ja heidän lapsensa olivat muuttaneet kotikylästä urbaaneimmille seuduille etsimään modernimpaa elämäntapaa. Oli koskettavaa viettää aikaa tässä aikaa myöden kuihtuvassa pikkukylässä, jossa asui pelkkiä vanhuksia.

Palmusokeri oli perinteinen tuote, jonka täytyi saavuttaa elinvoimaisuus tai se olisi hävinnyt tämän viimeisen tuottajasukupolven mukana. Näiden käsityöläisvanhuksien tuottama sokeri oli suussa sulavaa, maku oli ennen kokematon. Kun ensi kertaa maistoimme palmusokerista tehtyjä tuoreita perinteisiä leivonnaisia, emme voineet uskoa ettei ne sisältäneet lainkaan rasvaa, joka olisi rikastuttanut niiden makeutta. Olimme löytäneet taivaan maan päältä.

Nykyään Dawanissa, kuten muissakin kylissä, joissa tuotamme Perinteikästä palmusokeriamme, asuu sekalainen ikäjakauma ja asukkaat ovat ylpeitä omasta kallisarvoisesta luonnon makeuttajastaan.

 
kiri-2.jpg